Uutiset 2015
_______________________________________________________________________________________________
JOULUKUU

20.12
HELSINKI WINNER & VOITTAJA 5.-6.12 2015
Joulukuu toi perinteisesti tullessaan myös suomen suurimman koiranäyttelytapahtuman, koiramessut 2015. Sinne lähdin tänä vuonna Alman kanssa. Harmillisesti Alma ehti jo junnuiän ylittää vain muutama viikko ennen näyttelyitä. Täten ei siis junnutitteleistä päästy kilpailemaan. Koiria oli ilmoitettu kummallekin päivälle vähemmän kuin viime vuosina, syy lienee selvää, sillä ilmoittautumismaksut alkavat olla melko korkeita. Lauantaina valkoiset tuomaroi Kroatialainen herrasmies nimeltä Boris Spoljaric. Tuomarin tyyli arvostella oli kovasti mieleeni, sillä hän tutki perusteellisesti ja juoksutti paljon. Alma tuntui hyvältä heti aamusta saakka ja sijoittuikin ainoana ERI:n saaneena luokassaan johtoon kera SA:n. Tuomari tuntui kovasti pitävän nuoresta neidistä, sillä sijoitti meidät kovasta seurasta sijalle PN3! Eikä tässä vielä kaikki, sillä meitä ennen oli valio ja veteraani, joten Alma nappasi itselleen kolmannen SERT:n ja ensimmäisen VARA-CA:n! Niin hurjan ylpeä olin kaikin puolin, päivä oli upea!
Sunnuntaina valkkareita tuomaroi Portugalilainen Salvadot Janeiro Francisco. Eilinen päivä tuntui painavan jalkoissa sekä koiraa, että esittäjää. Alma esiintyi jälleen hyvin ja sai ainoana luokassaan ERI+SA:n, jolla matka jatkui PN-kehään. Sielä oli hurjasti narttuja, joten sijoitusta ei tällä kertaa tullut. Sijoitusten ulkopuolelta meille kumminkin ojennettiin VA-SERT, josta kilpailtiin vielä junioriluokan nartun kanssa. Ei hassumpi päivä tämäkään!
Kasvattini Isla (DS Astonishing Flame) osallistui myös kumpanakin päivänä näyttelyyn. Oli ihana nähdä miten joku voikaan muistuttaa niin paljon Vilmaa. Ilme ja moni muu kertoi suoraan äidistä. Islan tulos kumpanakin päivänä NUO EH NUK4 johtuen päällisin puolin kehittymättömyydestä.
La: NUO ERI NUK1 SA PN3 SERT VARA-CA
Su: NUO ERI NUK1 SA VA-SERT

10.12
TERVEYSTULOKSIA
Toinen kasvattini A-pentueesta on kuvattu seuraavilla tuloksilla:
Dancing Spirit Amazing Starlight "Sera"
HD: B/B
AD: 0/0
Selkä: LTV4 (8 lannenikamaa)
Suuri harmitus tuon selän puolesta. Toivottavasti siitä ei koidu Seralle, ehkäpä maailman iloisimmalle koiralle mitään vaikeuksia <3

________________________________________________________________________________________________
MARRASKUU

14.11
Suuntasimme Elinan kanssa Tarton kansainvälisiin näyttelyihin 6.-8.11 ja mukana meillä oli Alma junioreissa sekä Ghea valioissa. Tavoitteena oli saada Almasta Viron juniorimuotovalio ja Gheasta Viron muotovalio, kumpikin lähti siis metsästämään yhtä tarvitsemaansa sertiä. Tavoitteita ei tarvinnut kauaa metsästää, sillä lauantaina Alma voitti luokkansa saaden JSERT:n ja täten siitä tuli EE JMVA! Myös Ghea voitti luokkansa ja sai SERT:n, joten siitäkin leivottiin EE MVA, onnea Elina!
Alman tulokset:
Lauantai 7.11: JUN ERI JUK1 SA JSERT PN3 ROP-JUNIOR & EE JMVA!
Sununtai 8.11: JUN ERI JUK2 SA
Lisää reissusta voi lukea muutaman päivän sisällä blogista!

11.11
TERVEYSTULOKSIA!
Ensimmäinen kasvattini A-pentueesta on kuvattu ja tulokset ovat seuraavanlaiset:
Dancing Spirit Astonishing Flame " Isla"
HD: B/B
ED: 0/0
SELKÄ: LTV0
SILMÄT: OK
SYDÄN: OK
POLVET: 0/0
MDR1: +/+
DM: N/N
Onneksi olkoon Elina ja Pirita sekä iso kiitos!

1.11
Vilma (Moonscape`s Vivacious Vanora) on steriloitu 26.10 johtuen siitä, ettei sitä enää käytetä jalostukseen. Tämä siksi, koska ikääntyvän koiran kohtutulehduksen ja nisäkasvainten riski kasvaa koko ajan. Moni on kysynyt, että miksi leikkuutin hyvän koiran ja että miksi en teettänyt sillä vielä pentuja. Näihin kysymyksiin olen alusta asti vastannut iloisena ja varmana, että toimenpide tehtiin puhtaasti koiraa ajatellen. Haluan nauttia Vilmasta mahdollisimman pitkään ja haluan sille hyvän ja stressittömän elämän. Tällä toimenpiteellä se on mahdollista ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Se on yhden upean pentueen äiti, joten se riittää minulle <3
________________________________________________________________________________________________
LOKAKUU

24.10
Seinäjoki KV
Tällä kerralla meidän tiimistä olivat mukana Vilma-äiti sekä lapsista Sera (DS Amazing Starlight) ja Rio (DS Argent Warrior). Rio oli taas muutaman kuukauden aikana saanut hienosti massaa runkoonsa ja se alkaa jo kovasti näyttää ihan siltä, miltä uroksen kuuluukin! Iloinen Sera ei jätä kyllä ketään kylmäksi luonteensa puolesta, vielä pieni ja kapeahko pikkuneiti on juuri niinkuin äitinsä tuossa iässä. Vilma päätti jättää turkkinsa pesun yhteydessä kylppäriin, joten odotukset sen suhteen olivat olemattomat. Mutta erityisen ihanaa oli nähdä parin vuoden tauon jälkeen sen suhtautuminen näyttelyihin. Tulos ei masentanut juuri ollenkaan, kun vieressä pomppi täynnä elämää oleva äitikoira!
Rio: JUN ERI JUK1 SA PU3 !!
Sera: JUN EH JUK3
Vilma: AVO H
Onnea tuloksista Niina ja Johanna sekä kiitos!

11.10
Hyvää syksyä kaikille!
Pian on jo ensimmäiset lumet maassa ja kesästä muisto vain. Se ei onneksi tätä laumaa haittaa, sillä talvi lumineen on erittäin tervetullut! Tämän kuun lopussa kuvataan ensimmäinen A-pennuista ja monenlaista muutakin jännää on tiedossa. Vilma käy pyörähtämässä Seinäjoen näyttelyissä ja Alma lähtee ensi kuun alussa Tartoon metsästämään EE JMVA titteliä.
Tässä syksyisiä kuvia meidän touhuista.
Hyvää syksyä kaikille!
Pian on jo ensimmäiset lumet maassa ja kesästä muisto vain. Se ei onneksi tätä laumaa haittaa, sillä talvi lumineen on erittäin tervetullut! Tämän kuun lopussa kuvataan ensimmäinen A-pennuista ja monenlaista muutakin jännää on tiedossa. Vilma käy pyörähtämässä Seinäjoen näyttelyissä ja Alma lähtee ensi kuun alussa Tartoon metsästämään EE JMVA titteliä.
Tässä syksyisiä kuvia meidän touhuista.
________________________________________________________________________________________________
SYYSKUU

Salcininkai, Liettua 22-23.8
Kävimme Alman kanssa pyörähtämässä Liettuassa tavoitteena LT JMVA. Matkaseurana meillä oli Elina koirineen. Reissu oli kertakaikkiaan täydellinen ja kaikki saatiin, mitä lähdettiin hakemaan.. ja vielä enemmän! Alma valioitui sunnuntaina ja oli vielä BIS JUNIOR 3 Elinan esittämänä, vau! Kattavammin reissusta voi lukea blogista
SYYSKUU
________________________________________________________________________________________________
Salcininkai, Liettua 22-23.8
Kävimme Alman kanssa pyörähtämässä Liettuassa tavoitteena LT JMVA. Matkaseurana meillä oli Elina koirineen. Reissu oli kertakaikkiaan täydellinen ja kaikki saatiin, mitä lähdettiin hakemaan.. ja vielä enemmän! Alma valioitui sunnuntaina ja oli vielä BIS JUNIOR 3 Elinan esittämänä, vau! Kattavammin reissusta voi lukea blogista
_______________________________________________________________________________________________
ELOKUU
________________________________________________________________________________________________
18.8
Kyseinen sunnuntai oli jännittävä päivä, sillä olin ilmoittanut Vilman luonnetestiin Ilmajoen Riistavallille. Kyseessä olisi siis uusintatesti, joten mahdollisuus hyväksyttyyn tulokseen olisi viimeinen. Tuomareina toimivat Leena Berg ja Mia Möller. Niinhän siinä kävi, että Vilma hoiti homman hienosti kotiin ja läpäisi testin. Nyt suuntaammekin näyttelykehiin hakemaan puuttuvat SERTit ja tähtäämme FI MVA tittelin metsästykseen!
+1a Toimintakyky, Kohtuullinen
+1a Terävyys, Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua
+3 Puolustushalu, Kohtuullinen, hillitty
-1 Taisteluhalu, Pieni
+1b Hermorakenne, Hermostunein pyrkimyksin
+2 Temperamentti, Kohtuullisen vilkas
+1 Kovuus, Hieman pehmeä
+2a Luoksepäästävyys, Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
++ Laukauspelottomuus, Laukauskokematon
Yhteensä 112++, hyväksytty
_________________________________________________________________________________________________
HEINÄKUU

30.7
Olen pitkin kesää päässyt näkemään lähialueemme pentuja ja jokin aika sitten saatiin aikaan tapaaminen, jonne pääsi tulemaan kuusi pentua omistajineen. Kummatkin urokset Pyry ja Rio olivat miehistyneet valtavasti viime näkemästä ja kovasti testosteroni tuntui leijailevan ilmassa näiden kahden leikeissä. Nartuista paikalla oli Alma, Sera, Roxy ja Daisy. Kivasti kaikilla leikki sujui ja Vilma tuntui kovasti nauttivan lastensa seurasta.
Dancing Spirit Aeon Dream "Pyry" kävi vähän aikaa sitten kastraatiossa, kun toinen kives oli valitettavasti jäänyt vatsaonteloon.

TOUKOKUU

30.5
Pyörähdimme Keuruun ryhmänäyttelyssä Alman ja Rion kanssa. Sää oli mitä mahtavin ulkonäyttelyille, sillä kumpikin koira korkkasi tällä kertaa ulkokehät. Koiria oli ilmoitettu 10kpl ja ne tuomaroi suomalainen Juha Putkonen. Rio aloitti kehät tuttuun tyyliin ja tuloksena EH, kun poika on vielä kesken kehityksen. Arvostelu oli juuri Rion näköinen.
Alma oli luokkansa ainut juniorinarttu ja vei nimiinsä luokkavoiton saaden ERI:n ja SA:n. Paras narttu kehässä oli neljä koiraa, kolme avoimen luokan koiraa ja Alma. Niinhän siinä kävi, että tuomari osoitti meille PN1 paikan ja ojensi SERT:n! Huikeaa, että pikku-Almalla on jo alle kaksi vuotiaan sertit kasassa!
Kauneimman koiran tittelistä kisasi Alma ja nuorten luokan uros. Uros vei voiton, mutta hopea ei todellakaan ollut häpeä tässä vaiheessa! Upea näyttelypäivä takana.
Rio JUN-EH JUK2
Alma JUN-ERI JUK1 SA PN1 SERT VSP

19.5
Vuosi on kulunut siitä, kun nämä upeat lapset syntyivät!
PALJON ONNEA A-PENNUT, Alma, Rio, Pyry, Sera, Fiona, Isla, Roxy, Daisy ja Delta!
Kuvassa Vilma-äiti toivottelee iloista syntymäpäivää <3

18.5
Fiona (DS Adamant Faith) asusteli meillä kaksi viikkoa ennen muuttoaan uuteen ihanaan kotiin. Oli hauska huomata, että miten pentu voikaan olla noin paljon emänsä näköinen. Kaikkea hyvää tälle sinnikkäälle ja upealuonteiselle tytölle!
Tässä kuvia, jotka viestivät enemmän kuin tuhat sanaa.

2.5
Tampere KV
Tällä kertaa Tampereelle suuntasi Alma ja Sera. Valkoisiapaimenkoiria oli ilmoitettu hurjat 40kpl ja tuomarina toimi Itävaltalainen Friederike Kappacher. Kummatkin sisarukset esiintyivät upeasti ja tällä kertaa tuloksella:
Alma JUN ERI
Sera JUN EH (Tuomarin kommentti P2 hampaan puuttumisesta alensi arvosanaa)
Esitin myös avoimen luokan upean uroksen Edun (Etu From the White Sweet Angel) tuloksella AVO ERI AVK4 SA.
Kuvissa ylimpänä Sera, sitten Alma ja Edu.
Tampere KV
Tällä kertaa Tampereelle suuntasi Alma ja Sera. Valkoisiapaimenkoiria oli ilmoitettu hurjat 40kpl ja tuomarina toimi Itävaltalainen Friederike Kappacher. Kummatkin sisarukset esiintyivät upeasti ja tällä kertaa tuloksella:
Alma JUN ERI
Sera JUN EH (Tuomarin kommentti P2 hampaan puuttumisesta alensi arvosanaa)
Esitin myös avoimen luokan upean uroksen Edun (Etu From the White Sweet Angel) tuloksella AVO ERI AVK4 SA.
Kuvissa ylimpänä Sera, sitten Alma ja Edu.
_________________________________________________________________________________________________
HUHTIKUU
__________________________________________________________________________________________________
26.4
Kävin katsomassa eilen kasvattiani Daisya (DS Act of Love) ja omistajaa Minnaa. Mukana minulla oli kummatkin koirat ja leikki sujui kaikkien kolmen kesken oikein mukavasti. Daisy näyttää olevan tällä hetkellä pentueen runsasturkkisin koira ja muutenkin kovin sopusuhtainen kaikin puolin. Luonteeltaan se on pentumaisen vilkas ja avoin.

20.4
Sera (DS Amazing Starlight) on aloittanut omistajansa Johannan kanssa PEKO harrastuksen. Iloinen Sera tulee varmasti toimimaan hienosti kyseisessä tehtävässä! Tässä muutamia kuvia lapuan raunioradalta viime sunnuntain treeneistä. Kuvat on ottanut Timo Kivioja sekä Johanna Jussila, kiitos!

12.4
Vaasa KV 11.4
Vaasan lähdettiin kahden DS koiran voimin, joten meitä edusti Alma sekä Rio. Tuomarina toimi tiukahko Tanskalainen Gunnar Nyman, jolle liikkeet ja hyvä esiintyminen olivat tärkeässä asemassa. Valkoisia oli ilmoitettu 13kpl, joista muutama poisjäänti mukaan lukien meiltä Vilma sekä Sera. Tänään ei tuloksilla juhlittu, mutta hienosti jälleen kerran koirat osasivat käyttyäytyä. Kuvissa Alma ylimpänä ja Rio alempana.
Rio JUN EH JUK1
Alma JUN EH JUK3

4.4
Turku KV 28.3
Suuntasimme kolmen kasvatin kanssa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn maaliskuun lopulla. Mukana reissussa olivat Alma, Rio (DS Argent Warrior) ja Sera (DS Amazing Starlight), joille näyttelyt olivat ihka ensimmäiset viralliset. Alunperin mukaan oli ilmoittautunut myös Fiona ja Jonna, mutta esteen sattuessa he eivät päässeetkään valitettavasti paikalle. Näin ollen ilmoittamaani kasvattajaluokkaa emme päässeet esittämään.
Lähdimme Niinan ja Rion kanssa jo päivää ennen reissuun ja yövyimme Raisiossa. Aamulla lähdimme kunnon aamupalan turvin kohti Turun messukeskusta täynnä intoa ja tottakai pientä jännitytä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 35 valkoista ja ne tuomaroi Belgialainen rouva nimeltä Liliane de Ridder-Onghena. Johanna ja aina niin iloinen Sera saapuivat melkein samaan aikaan paikalle meidän kanssa. Jännitystä oli ilmassa kaikilla ja täysin syystä!
Ensimmäisenä kehään asteli Rio ja Niina, joille hienon esiintymisen päätteeksi ERI! Junioriuroksista muutama sai myös ERIN, joten innolla jäimme odottelemaan kilpailuluokkaa. Kilpailuluokka kokoontui ja tuomari juoksutti pikkupoikia paljon. Niinpä siinä vain kävi, että Rio nostettiin luokkansa voittajaksi, mutta tällä kertaa ilman SA:ta. Kerrassaan upea näyttelyuran korkkaus, onnea Niina ja Rio!
Sitten jo koittikin aika, jolloin oli tyttöjen vuoro edustaa. Juniorinarttuja oli paljon ja ensimmäisenä kehään asteli Sera ja Johanna. Sera esiintyi mallikkaasti ja seisoi hienosti, tulos tänään EH johtuen vielä kovasti kesken olevasta rakenteesta. Arvostelussa oli erittäin paljon hyvää, joten nyt vain kärsivällisesti odotetaan että neiti kehittyy loppuun saakka. Onnea Johanna ja Sera myös hienosta ensiesiintymisestä!
Alma esiintyi kehässä tuttuun tapaan varmasti ja innokkaasti. Näyttelytreenit ovat tehneet tehtävänsä. Tuomari juoksutti meitä moneen kertaan ja katseli tarkkaan Almaa joka kulmasta. Tuloksena ERI ja jäimme jännityksellä odottelemaan kilpailuluokkaa. Kilpailuluokassa oli Alman lisäksi muutama muu ERIn saanut narttu. Tuomari jälleen juoksutti paljon ja lopulta nosti meidät kilpailuluokan voittoon kera SA:n! Nyt kilpailtiin parhaasta nartusta ja kehässä oli narttuja jokaisesta luokasta. Alman iloinen ja varma käytös toi meille sen, mistä en voinut edes kuvitella.. nimittäin PN1 sijoituksen kera SERT:n!! Uskomatonta, minun pikkupentuni sai ensimmäisestä näyttelystään SERTn ja jätti paljon menestyneitä koiria taakseen!
ROP kehässä meitä vastassa oli valioluokan uros. Kannustustaputusten tahdissa juoksimme kehää ympäri ja pian tuomari ojensi meille ROP-ruusukkeen!! Nyt suuntana olisi vielä päivän päätteeksi ryhmäkehät. Tuomari tykästyi Almaan hurjasti ja onnitteli upeasta koirasta. Kasvattaja-omistaja ei voisi onnellisempi olla!
Ryhmäkehässä ei sijoitusta tullut, mutta taas saimme lähteä kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Niin tyytyväinen olen kaikkien kolmen esiintymiseen ja tuloksiin. Kiitos Johanna ja Niina, teitte päivästä ikimuistoisen :)
Alma JUN-ERI JUK1 SA PN1 SERT ROP
Rio JUN-ERI JUK1
Sera JUN-EH
2.4
Kävin pitkästä aikaa tapaamassa kasvattiani Pyryä (DS Aeon Dream). Kylläpä poika oli kasvanut viime näkemältä ja silmiin pisti nyt pitkät jalat! Luonteeltaan ihanan vilkas ja avoin pentu tuntui ottavan kaiken niin innoissaan vastaan. Vilma tuntui heti tietävän, että kenestä oli kyse. Se määrätietoisesti komensi poikaansa ja teki selväksi kuka määrää. Alma oli myös mukana veljeään tapaamassa ja niin tuntuivat nekin ymmärtävän, että tuttuja tässä jo ennestään ollaankin. Metsälenkillä kolmikko leikki nätisti ja kovin tuntui olevan hauskaa! Tällä hetkellä Pyryn toinen kives ei ole valitettavasti vieläkään laskeutunut. Odotamme sitä vuoden ikään saakka, jonka jälkeen selviää enemmän.
Kiitos Susanna ja Pyry kivasta päivästä!
Kävin pitkästä aikaa tapaamassa kasvattiani Pyryä (DS Aeon Dream). Kylläpä poika oli kasvanut viime näkemältä ja silmiin pisti nyt pitkät jalat! Luonteeltaan ihanan vilkas ja avoin pentu tuntui ottavan kaiken niin innoissaan vastaan. Vilma tuntui heti tietävän, että kenestä oli kyse. Se määrätietoisesti komensi poikaansa ja teki selväksi kuka määrää. Alma oli myös mukana veljeään tapaamassa ja niin tuntuivat nekin ymmärtävän, että tuttuja tässä jo ennestään ollaankin. Metsälenkillä kolmikko leikki nätisti ja kovin tuntui olevan hauskaa! Tällä hetkellä Pyryn toinen kives ei ole valitettavasti vieläkään laskeutunut. Odotamme sitä vuoden ikään saakka, jonka jälkeen selviää enemmän.
Kiitos Susanna ja Pyry kivasta päivästä!
________________________________________________________________________________________________
MAALISKUU

24.3
Paljon on taas ehtinyt tapahtua, mutta tietotekniikasta johtuvien ongelmien vuoksi sivujen päivitys on jäänyt pahasti jälkeen.
Pennut ovat alkaneet näyttää jo aikuisilta ja muutamat nartut ovatkin jo aikuisuuden kynnyksellä aloittaneet juoksut. Mieleltään kaikki ovat onneksi vielä ihanan pentumaisia ja erittäin vilkkaita tapauksia!
Omistajat pentuineen ovat aloittaneet kukin omat harrastuksensa ja pentujen työmotivaatiosta on tullut hyvää palautetta. Alma käy mm. kerran viikossa maalimiehen kanssa leikkimässä ja treenit ovat tuoneet jo ennestään rohkeaan pentuun entistä enemmän itseluottamusta. Tottisryhmässä ja omatoimisissa treeneissä käydään viikottain.
Meillä koirat ovat olleet mukana monenlaisessa menossa kuten esim. lapin reissu tehtiin nyt ensimmäisen kerran kahden koiran voimin. Reissu sujui kaikin puolin hienosti ja parivaljakko nautti lumesta.